torstai 13. elokuuta 2009

pikainen päivitys

Heti alkuun lisäys edelliseen postaukseen. Vaasa on kyllä todella kaunis kaupunki ja jopa mie viihyin siellä tosi hyvin. Sen jo päätinkin miehen kanssa, että sinne kyllä mennään uudestaan ja sillain että vietetään siellä enemmän aikaa.

Miula ei käsityöt etene vaan on tehty tiukasti töitä ja nyt ois sit kesän työt tehty. Maanantaina alkaa harjoittelu ja niin se elämän rytmikin taas muuttuu.

Tiistaina kävin hemmottelemassa itseäni Adelainissa. Kiitos vaan Niina ja Oili. Oli erittäin ihanaa. Minä en itse saanut varanneeksi edes aikaa sinne niin ihana mieheni hoiti varauksen työvuorojen mukaan. Sen verran vaan sanoin et jalka ja kasvo hoito vois olla kivat.
Meninkin sitten tiistaina paikalle ja sain ensimmäiseksi tervetulotoivotusten jälkeen kuulla, että minulle on kylpy. Olin varmaa sen näkönen et joku kalautti puulla kalloon. No en osannu ees sanoo millasen kylvyn haluun ja annoinkin tekijälle vapaat kädet. Kylpy oli ihana. Tunnelma luotiin rauhallisella musiikilla, kynttilöillä ja shamppanja lasista tarjottavalla juomalla. Ammeessa oli poreet, jotka otin pois siinä vaiheessa kun alko tuntuu et nyt tää vaahto tulee kyllä yli tuosta reunasta. Tiiätte varmaa millainen kylpy on jos ootte kattonu amerikkalaisia sarjoja tai elokuvia. nyt puuttu vaan se rikas mies siitä ammeen laidalta joka ois luvannu kuut ja tähdet taivaalta, jolle ois voinu sit kiukutella et kiitos ei.

Kun Tämä oli tehty siirryin suihkun kautta varsinaisiin hoitoihin. Sain jalkahoidon ja kasvohoidon, sormien kynnetkin hän viilasi ja laittoi vitamiinilakkaa sekä vielä kevyesti hieroi. Miehän en siis tykkää hieronnoista, mutta tämä oli ihan ok. Koko hoidon jälkeen oli ihana olo. Voin suositella kaikille. Reilun tunnin sain olla ihan rauhassa.

Pieni miinus itselle. Oisin voinu oikeesti jopa rentoutuu kun oisin osannu. Ammeessa mietin et ohhoijaa onpas tylsää. Mitenköhän tämmösessä sais neulottuu vai oisko ristipistot parempii, joku lehti nyt ois ainakin tullu tässä luettuu... Mies sanoikin: no joo tuon saatto arvata, pitäs vissii siunkii joskus ihan vaan olla.

Miula on esittelemättä miun uusin lehmä:
Tää on oikein ylväs kaveri. Tuossa se ilahduttaa minuu näytön vieressä.

Sain muuten neuleunelmista jälkitoimitukseen jääneen langankin ja kuten kuvasta näkyy ni kerkesin mie tilata samaan vielä vähän muutakin:

Puikot ja jive on jo käytössä. Tennesee odottelee vielä hatken että välillä ottasin koukun käteen.

Kummi saateltiin eilen haudan lepoon. Ikävä on suunnaton. Tällaisen kimpun hankin hänelle:
ja tällä värssyllä hyvästeltiin:

Niin äkkiä lähdit sä luotamme pois,
emme vielä sua antaneet ois.
Suo anteeksi suru ja kyyneleet nää,
ne rakkautta on - ja ikävää.

Värssy löytyi täältä.

Mukavaa alkanutta syksyä kaikille.Nyt mie koetan saaha kämpän kuntoon ja pakkailla huomisella paperit valmiiksi ja asenteen kohilleen. Opiskelu urakan viimeinen sivu kääntyy nyt.

4 kommenttia:

routa kirjoitti...

kaunis runo. opiskeluintoa ja -iloa!

Niinu kirjoitti...

Ole hyvä, mukavaa et lahjalla sait mieleisiä hoitoja. Se on vaikeaa rentoutua, vaan mielessä pyörii kaiken maailman asiat kun kerrankin voi vaan olla. Tosi kaunis kimppu ja värssy. Opiskeluintoa.

joska kirjoitti...

Vastavierailulla. Välillä tosiaan joutuu ihan keskittymään siihen olemiseen kun ajatukset pyörivät ihan muissa asioissa. Minullekin mieheni joskus aiheesta huomauttaa. :) Opiskeluintoa ja osanottoni kummin poismenon johdosta.

Merituuli kirjoitti...

Heii!

Mitä teille kuuluu? Olisi mukava taas lukea kuulumisia, mutta sulla varmaan hurjasti kiirettä työjakson kanssa! Tsemppiä syksyn aherrukseen ja halauksia koko poppoolle!!!