sunnuntai 29. maaliskuuta 2009

Huomenia lumisateinen maaliskuu

Näin sitä taas yksi viikko kääntyy kohti loppuaan. Melekein kaikki hommat joita oon suunnitellu tälle viikonlopulle on hoitamatta. Perjantaina nautin ajatuksesta että meillä on miehen kanssa vapaa ilta. Olihan meillä. Tosin Jonna sairastui vesirokkoon ja oli silti kylässä. Hyvillä mielin tosin olin koska hän oli äitini kanssa ja voin luottaa siihen että hoito on hänen osaltaan asian mukaista.

Eilen aamulla soitin sitten yhteispäivystykseen ja pyysin reseptiä Ataraxiin kun Jonna on sitä aiemminkin ottanut ja se helpottaisi jo ennestään kutiavaa atooppista ihoa. Sain kuin sainkin pelkän reseptin. Loistavaa palvelua. Oltiin sitten yhdessä muutossa auttamassa ja Jonna oli vielä pienellä retkellä kun oli niin hyvä kuntoinen.

Illalla meille tuli sittne kummitttöni yökylään, hän on rokon ja sairastanut ja tahtoi meille niin mikäs siinä. Jonna tykkäsi kun on seuraa. Nyt tytöt syö aamupalan ja sit aletaan massailemaan.

Koetan illaksi saaha kuvia otettua valmistuneista töistä. Muistakin kun massailuista. On sit kivempi lukea.

Ei kommentteja: