sunnuntai 26. huhtikuuta 2009

Hauskaa vappua!

Ulkona on niin ihana ilma kuten tässä on viikon verran ollutkin. Tänään on kyllä pakko olla taas ulkona. Meillä neiti on viime viikon torstaista lähtien ajanu ilman apupyöriä pyörällä, joten sitä on nyt harjoteltu sit ahkerasti.

Lauantain olin yhdistystä koskevassa koulutuksessa ja sain siellä vähän virkattuu. Pari tiskirättii valmistui siinä sivussa. Koulutus oli hyvä mutta uutta en periaatteessa oppinut. Sujuvasti unohdettua palasi mieleen.

Lauantaina ja sunnuntaina tuli vähän harravoitua pihassa ja sen kyllä sitten tunsi tukkoisuutena. Kyllä tää siitepöly aika on niin kivaa. Iso akvaario tuli myös siivoiltua, ois vaa tuo pieni vielä tään viikonlopun aikaa. Paavolle vaihoin kaa puhasta taas ja hetihän se oli herran mielestä sotkettava. Pitää siis huomenna varmaan vaihtaa uutta.

Oppari saatiin takaisin ohjaavalta opettajalta ja korjauksia on nyt sit tehty. Uskon että siitä ihan hyvä tulee. Laitettiin vapun kunniaksi se oppareille ja äidin kielen opettajalle ja toiselle opettajalle luettavaksi. Nyt taas odotellaan.

Nyt taijan siirtyy muihin hommiin ja odottelen, tämä alkaa huomenna:
Kaikille oikein hauskaa vappua ja pitäkää toisistanne huoli!

torstai 23. huhtikuuta 2009

kuulumisia!

Pitkästä aikaa taas täällä. Ette usko mitä oon tehny tämän ajan kun mitään ei ole täällä tapahtunut. No opinnäytetyötäpä hyvinkin. Nyt se on valmis. Eli siis meistä se on valmis ja meni nyt ohjaavalle opettajalle tarkastukseen ja sen jälkeen menee toiselle opettajalle ja äidinkielen opettajalle. Mutta nyt alkaa näyttää siltä että valmistuminen on kuin onkin mahdollista.

Mitään käsitöitä ei täällä siis oo tehty kun tuo on ollu nyt tärkein ja siihen on menny illatkin. Eilenkin kun pidin taukoo emmarin verran niin Jonna tuumasi eikös opinnäytetyö tyttöjen pidä tehä opinnäytetyötä eikä katsoa televisiota. Kertonee aika paljon.

Tiistaina oli yhet tylsät luennot ja valmistui tämmöstä:Palailen viikonlopun aikaan jos täällä tapahtuu jotain. Seuraavaksi ois kyllä kaivettava tenttikirjat ja tekemättömät tehtävät esille ja saatava niihin selvyyttä.

sunnuntai 12. huhtikuuta 2009

Pääsiäisen aikaan

Mie oon ottanu ihan rennosti tekemättä oikein mitään ja kuitenkin on jotain tullut tehtyä. Torstaina siivoiltiin miehen kanssa ja paikat on edelleen suht järjestyksessä. Joka päivä on siis jotain pientä tehty. Eilen olin niin ahkerana aamulla et miula oli jo puoli 11 ruoka valmiina. Tosin olin jo ite heränny ajoissa ni ei se hassulta tuntunu, paitsi miehestä.

Vaatekaappeja pitäs siivoilla ja ikkunoita pestä yms. Taitaa olla maanantain hommia semmoset, pakko saaha kuitenkin noita isomppia hommia ees joku tehtyy nyt vapaalla ollessa. Tänään mennään kylille, joten tänään ei sit tehhä mitään. Otan mie varmaa virkkuut mukaan. Rauhalliseen tahtiin on tullut niitäkin tehtyä. Tallennuksia on tullut katsottua pois nyt kun aikaakin on ollut melko kivasti. Olen kouluhommiakin saanut hieman tehtyä. Kaikkea siis verkkaiseen tahtiin.

Tänä aamuna ompelin Jonnalle mekon ja hamettakin tuli tuossa jo aloitettua.
Oon miettiny pitäsköhän itelle tehhä uus esiliina alkaa nuo edelliset olla niin kauheen näkösiä. Tää ajatus tuli siitä että maanantaina meinasin tehhä suklaakakku telamiinan.

Eilen taas tein karkkipaperikukkasia ja siivoilin miun jemmoja. Nyt taas mahtuu uusia juttuja talteen. Kovasti polttelee tuo kahvila roombox, mutta jostain syystä en oo saanu itteeni tekemään siihen mitään.

Nyt taijan mennä vaihtaa päivävaatteet kun tuli tuo aamukahvikin jo nautittua. Sit pakkais Jonnalle vaihtovaatetta mukaan jos vaikka ulkoilemaan tänäänkin mennään :)

Mukavaa pääsiäisen aikaa kaikille!

keskiviikko 8. huhtikuuta 2009

huomenta!

Huomenta vaan kaikille! Tässä on jo hyvän aikaa oltu hereillä ja noita kouluhommii ois oikeesti pitäny vääntää. Ei oo saanu tehtyy. Eilen meillä oli neuletapaaminen. Oli kyllä mukavaa. Miula oli koko päivän jo migreeni ja mietinkin jaksanko ollenkaan lähteä. Kannatti. Päänsärkykin helpotti. Väsytti kyllä kun kotiin tuli ni todella paljon. Miula oli mukana useampikin työ mutta en niitä kyllä paljon saanut tehtyä. Jatkanpahan sit taas kun ehtii.Mutta nyt se ei auta muu kuin alkaa pakata koulukamoja kassiin ja suunnistaa sinne. Mukavaa päivää kaikille.

maanantai 6. huhtikuuta 2009

Mie täällä taas

Oon siirtäny takapuoleni koulun penkkiin ja ilmeisesti kouluhommat ei kiinnosta kun täällä sitä ollaan blogissa. Esittelen nyt osan jutuista joita olen saanut:

Miun uus lehmälasi :DÄidin ystävät ovat erikoistuneet lehmäjuttujen hankintaan miule. Näitä siis vaan tulee....

Sisko kävi messuilla Helsingissä ja toi miule tuliaisia:Korva tulpat ja haalari. En taija selitellä mitä varten, jotkut tietää kyllä. Mutta onhan näille aina käyttöä :)

Sit vielä askartelua:
Minikuvia. Kahvilaan tulee täydennystä näistä. Isommat teen varmasti Jonnan barbeille. Pitänee laittaa ne kuitenkin niin että eivät huku muiden lelujen sekaan.

Nyt taijan jatkaa kouluhommia. Ei ne oikein näin etene.

Uusi tulokas

Sisko osti Iguaanin. Kuvia löytyy googlaamalla paljon. Koetan saada tulokkaasta oikean kuvan joku pv. Siihen asti tässä:Kuvaa painamalla pääsee alkuperäiselle sivulle ja tietoihin iguaanista.

sunnuntai 5. huhtikuuta 2009

Etsin kadonnutta aikaa..

Niin ne viikot vaan vierii. Joka päivä jaksan ihmetellä mihin aika on mennyt. Uskomatonta että nyt eletään jo huhtikuuta. Koulussa tahti tiukkenee. Valmistuminen lähestyy. Jos vain sais tuon lopputyön tehtyä. Jatkuuhan se koulu vielä syksyllä, silloin saa toisen osan tuplatutkinnosta valmiiiksi. Toivottavasti.

Tuntuu että mitään ei kyyllä ole käsityörintamalla tapahtunuut. vain pari tiskirättiä on syntynyt:

Vaihdoin tuossa blogipohjaakin. Meinas mennä ymmärrys et mites se täällä bloggerissa oikein tapahtuu. Kiitos pohjasta kuuluu siis keisarin uusille vaatteille.

Meillä oli viikonloppuna yövieraita. Johanna ja siskot piristivät meitä. Käytiin tyttöjen kanssa uimassa, ulkoiltiin ja tehtiin hyvää ruokaa. Kiitos vaan kaikilla osallistujille.